Tapaturmista syntyneitä vammoja

Aivovammat

Sadat lapset saavat vuosittain tapaturmaisen aivovamman, pienet lapset usein putoamisen seurauksena ja nuoret liikenneonnettomuuksissa. Aivovammasta puhutaan, kun päähän kohdistuu tapaturmainen isku, joka aiheuttaa kudosvaurioita aivoissa.

Lasten ja nuorten tapaturmaisista aivovammoista 90 % ovat lieviä. Aina päänvammoja saatua on kuitenkin hyvä käydä lääkärissä. Vaikka vamma olisi todettu lieväksi, on tärkeä seurata mahdollisia uusia tai voimistuvia oireita. Aivovammaliiton oppaassa Tietoa lievästä aivovammasta, löytyy lisätietoa aiheesta. Keskivaikean tai vaikean aivovamman ollessa kyseessä, lapselle tai nuorelle jää usein erilaisia jälkioireita ja myös toimintakyvyssä voi tulla laskua.

Aivovamman aiheuttamia yleisimpiä oireita ovat:

  • Päänsärky
  • Väsymys
  • Keskittymisvaikeudet
  • Muistipulmat
  • Tunne-elämän ja sosiaalisen kanssakäymisen vaikeudet

Aivovammoista toipuminen on hyvin yksilöllistä ja toipumisen etenemistä onkin vaikea ennustaa. Vamman vaikeusaste ja vamman sijainti, lapsen ikä, aiempi toimintakyky, perheen hyvinvointi sekä kuntoutus- ja tukipalveluiden saatavuus vaikuttavat toipumiseen. 

Aivovamman jälkitilan oireet eivät usein näy päälle päin ja muiden onkin vaikea ymmärtää ja tulkita vammautuneen lapsen tai nuoren oireita ja käyttäytymistä. Oireet voivat haitata merkittävästi esimerkiksi lapsen tai nuoren leikkejä, koulussa käyntiä ja opiskelua. Näihin on saatavissa apua ja tukea sekä keinoja, joilla arjen toimintoja voidaan helpottaa. Vammasta ja sen vaikutuksista kertominen lapsen tai nuoren kanssa toimiville auttaa ymmärtämään ja helpottaa toimintaa esimerkiksi koulussa.

Kuntoutuminen. Aivovamman saaneen lapsen tai nuoren kuntoutuminen on yksilöllinen ja usein pitkäkestoinen prosessi. Sen tavoitteena on oppia tunnistamaan vamman aiheuttamat oireet ja tukea mahdollisimman itsenäistä toimintakykyä arjen toiminnoissa. Kuntoutumisessa tärkeässä roolissa lapsen ja perheen lisäksi ovat ammattilaiset esimerkiksi toiminta-, fysio- ja puheterapeutti sekä neuropsykologinen kuntoutus. Perhe hyötyy sopeutumisvalmennuksesta ja perhekuntoutuksesta. Lisätietoa aivovamman kuntoutuksesta sekä erilaisista kuntoutuksen muodoista löytyy täältä.

TATU ry:n kurssit kuntoutumisen tukena. Lue lisää täältä.

TATU ry:n kautta löydät muita samankaltaisessa elämäntilanteessa olevia lapsia, nuoria ja perheitä sekä pääset jakamaan ja kuulemaan kokemuksia. Lue lisää vertaistuesta täältä.

Psyykkinen trauma

Lapsen ja nuoren toipuminen äkillisestä tapaturmasta on hyvin yksilöllistä. Kukin kokee tapahtumat ja siitä seuraavan vammautumisen eri tavoin. Lisäksi lapsilla ja nuorilla on erilaisia yksilöllisiä selviytymiskeinoja tapahtuman käsittelyyn. Traumaattisesta tapaturmasta ja lapsesta riippuen asioiden käsittely voi viedä viikkoja tai kuukausia.

Traumaattisen kriisin kuvataan etenevän alun epätodellisuuden tunteista voimakkaisiin tunnereaktioihin ja tästä vähitellen toipumiseen. Tapaturmaisesti ruumiillisen vamman saamiseen liittyvät usein pitkittyneet tunnereaktiot varsinkin, jos lapsi tai nuori on kuolemanvaarassa tai hoito muistuttaa hengenvaarasta. Kun voimakkaat tunnereaktiot jatkuvat yli kuukauden tapahtumasta, puhutaan traumaperäisestä stressireaktiosta.

Voimakkaat tunteet voivat ilmetä pelkona, kauhuna tai avuttomuutena ja tähän liittyy seuraavia asioita:

  1. Traumaattisen tapahtuman kokeminen yhä uudelleen, jolloin ajatuksiin tulevat takaumat, mielikuvat tai painajaiset.
  2. Välttäminen, jolloin nuori välttelee tapahtumasta muistuttavia asioita. Hän ei halua käsitellä tapahtumaa.
  3. Turtuminen, jolloin vetäydytään muiden seurasta, tunteet ovat laimeita ja tulevaisuuden näkymiä ei juuri ole.
  4. Kohonnut vireystila, johon liittyy univaikeuksia, vihanpurkauksia, keskittymisen ongelmia, varuillaanoloa.

On tärkeää, että tutut ja läheiset ihmiset ovat auttamassa lasta ja nuorta kriisitilanteessa. Ymmärtävä kuunteleminen, arkinen yhdessäolo, vertaistuki sekä konkreettiset neuvot ja apu ovat läheisten tarjoamaa tukea. Kun vanhemmat hakevat tukea, tietoa ja apua ammattilaisilta, antavat he mallia lapsillekin: yksin ei tarvitse selviytyä. Lasten selviytyminen vaikeissa tilanteissa riippuu vanhempien ja perheen selviytymisestä. Apu ja tuki koko perheelle on siis ensi arvoisen tärkeää. Lapsi tai nuori tarvitsee ammattilaisen apua tilanteen arviointiin ja hoitamiseen, kun voimakkaat tunnereaktiot jatkuvat yli kuukauden tapahtumasta. (Haasjoki & Ollikainen 2010, Kriisit nuoruudessa ja mielenterveuden tukeminen koulussa.)

Lähitukiverkko voi auttaa lasta keskustelemalla tapaturmasta lapsen ikätason mukaisesti. Lapsen omat kysymykset ohjaavat keskustelua ja antavat aikuisille tietoa, mitä lapsi on kulloinkin valmis käsittelemään. Lapselle tulee olla rehellinen ja avoin. On tärkeä saada tietoa siitä, että omat reaktiot, tunteet ja ajatukset ovat normaaleja reaktioita tapahtumaan.

Psyykkisesti traumatisoituneen lapsen auttamisen keinoja. Kun lapsi loukkaantuu tapaturmassa vakavasti ja tarvitsee sairaalahoitoa, hyvä somaattinen hoito on tällöin ensisijaista. Sairaalassa olo merkitsee lapselle eroa vanhemmista ja tutusta arjesta. Oma selviytyminen, kipu, toimenpiteet, vieraat ihmiset ja ympäristö aiheuttavat pelkoa ja epävarmuutta lapsessa. Koko hoidon ajan lapsen turvallisuudentunteen vahvistaminen, vanhempien läsnäolo sekä hyvä ja tehokas kivunhoito ovat tärkeitä. Nämä ehkäisevät traumaperäisen stressihäiriön syntymistä. (Poijula 2007, Lapsi ja kriisi.)

Psyykkisesti traumatisoituneen lapsen auttamisen tavoitteena on oireiden helpottuminen, normaalin kehityksen mahdollistuminen ja traumatapahtuman liittäminen osaksi lapsen elämäntarinaa. Traumaperäisen stressihäiriön hoitoon käytetään erilaisin traumakeskeisiä psykoterapioita. Terapian sisältö ja pituus suunnitellaan lapsen kehitystason, perhetilanteen ja traumaolosuhteiden mukaan. Kognitiivinen käyttäytymisterapia sisältää ohjausta, vanhemmuuden tukea, stressin hallintaa, tunteiden käsittelyä, kognitiivisen selviytymisen tukea ja traumasta muistuttavien asioiden hallintaa (Cohen ym. 2006). Psykodynaamisten psykoterapioiden tavoitteena on edistää persoonallisuuden eheytymistä, tervettä kehitystä ja traumaattisten oireiden helpottumista (Lieberman ym. 2010). Perheterapeuttiset menetelmät sopivat silloin, kun traumaattinen tapahtuma on koskettanut koko perhettä.

Lapsen toipumista tulee seurata riittävän pitkään. Hoitoa vaativa oireilu voi alkaa tai voimistua kuukausien tai jopa vuosien kuluttua lapsen kehityksen tai muuttuvan elämäntilanteen myötä. Monet vaikeasti traumatisoituneet ja monisairaat lapset tarvitsevat pitkäkestoista psyykkistä kuntoutusta (Copeland ym. 2007, Kristensen ym. 2009). Myös lapset hyötyvät myöhemmin yksin tai yhdessä perheensä kanssa saamastaan vertaistuesta.

Selkäydinvamma

Tapaturmainen selkäydinvaurio syntyy mekaanisen voiman aiheuttaman nikamamurtuman, nikaman siirtymän tai välilevytyrän seurauksena. Yleensä lapsille selkäydinvaurioita syntyy liikennetapaturmissa sekä putoamisten ja kaatumisten seurauksena. 

Tutkimusten perusteella Suomessa noin 100 henkilöä saa vuosittain tapaturmaisen selkäydinvaurion. Suurin riskiryhmä ovat liikenneonnettomuuteen joutuneet 16–30-vuotiaat miehet.

Selkäydinvaurion taso (kaula-, rinta- ja lanneranka, ristiluu) ja vaurion tyyppi (osittainen tai täydellinen) määräävät jäljelle jääneet toiminnot.

  • Kaularangan vaurioissa syntyy neliraajahalvaus (tetraplegia)
  • Rinta- ja lannerangan sekä ristiluun alueen (cauda equinan ja conus medullariksen) vaurioissa syntyy alaraajojen halvaus (paraplegia).

Selkäydinvaurion saaneet tarvitsevat säännöllistä elinikäistä seurantaa hyvän terveydentilanteen ylläpitämiseksi, komplikaatioiden ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi, kuntoutustarpeen arvioimiseksi ja taloudellisten kustannusten vähentämiseksi. Hoito on keskitetty jo alkuvaiheesta alkaen kolmeen yliopistolliseen sairaalaan HUS:iin, Tampereelle ja Ouluun.

Selkäydinvaurio vaikuttaa monin tavoin potilaan ja hänen läheistensä elämään. Hyvän elämän elementtejä voidaan rakentaa hyvällä kuntoutuksella ja muokkaamalla lapsen/nuoren toimintaympäristöt mahdollisimman esteettömiksi, jotta ne mahdollistavat omatoimisen selviytymisen arjen askareista. Omatoimisuus ja kuntoutuminen vaativat läheisiltä usein luovia ratkaisuja ja kannustavaa suhtautumista. Autetaan silloin, kun on sen aika, mutta annetaan lapsen myös itse tehdä ja saavuttaa itsenäistymisen askelia.

Selkäydinvaurion aiheuttamista rajoituksista huolimatta monet vammautuneet selviävät hyvin alkuvaiheen jälkeen ja saavuttavat itsenäisen elämän hallinnan. Hyväksi koettu terveys ja fyysinen toimintakyky ovat hyvän mielialan lisäksi tärkeitä hyvän elämänlaadun ylläpitämisessä. Myös ystävien ja perheen tuki lisää vammautumisen jälkeistä tyytyväisyyttä ja hyvinvointia. Vertaistuella on usein hyvin merkittävä elämänlaatua ja selviytymistä tukeva voima. 

Lisätietoa aiheesta: