Jäseneksi

TATU ry:n ylintä päätösvaltaa edustavat TATU ry:n varsinaiset jäsenet. Kaikilla TATU ry:n jäsenillä on tasavertainen oikeus saada tietoa yhdistyksen toiminnasta. Jäsenet voivat osallistua päätöksentekoon ja halutessanne tulla valituksi yhdistyksen päättäviin ja muihin toimielimiin.

Jäsenenä voit olla mukana omien voimavarojesi mukaan eikä jäsenyys velvoita sinua osallistumaan toimintaan. Jäsenyys voi toimia myös toiminnan kannattamisena, mikäli haluat olla tukemassa TATUn toimintaa. Pienistä puroista syntyy iso virta.

Kiitos jäsenyydestäsi; sinun panoksella on merkitystä!

TATU ry:n jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö tai yhteisö, jotka hyväksyvät yhdistyksen toimintaperiaatteet. Jäsenlajit ovat seuraavat:

Varsinaiset jäsenet:
Varsinaisia jäseniä voivat olla TATU ry:n toimintapiiriin kuuluvat lapset ja nuoret sekä heidän läheisensä sekä toiminnan alaan liittyvät ammattihenkilöt sekä oikeuskelpoiset yhteisöt.

Juniorijäsenet:
Juniorijäseneksi voidaan hyväksyä alle 15-vuotias TATU ry:n toimintapiiriin kuuluva lapsi. Jäsenyys edellyttää huoltajan suostumusta.

Kannatusjäsenet:
Yhdistyksen kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen toimintaa.

Jäsenmaksut vuonna 2026

  • varsinainen jäsen 25e
  • tukijäsen 30e tai sitä suurempi vapaavalintainen summa

Voit myös tulostaa jäsenhakemuslomakkeen alta ja lähettää sen TATUn toimistoon osoitteella: TATU ry / Jäsenhakemus, Hermanninaukio 2 A, 70100 Kuopio.

Vuoden 2026 jäsenetu: alennus vertaisviikonloppujen omavastuusta. Omavastuuhinta jäsenille 35€ (ei-jäsenille 45€)

Piirretty sininen avoin kirjekuori, josta pilkottaa kirje, jossa teksti "Vuoden jäsenetu".

Muut TATUn jäsenedut ilmoitetaan kaksi kertaa vuodessa sähköpostitse saapuvassa jäsenkirjeessä.