Ninni tietää, että tuen saaminen voi olla vaikeaa, kun vamma ei näy päällepäin. Kolmasluokkalainen Ninni palasi jo kuukausi onnettomuuden jälkeen vanhaan luokkaansa ulkoisesti tutunnäköisenä, mutta hän oli silti muuttunut. Aikaisemmin rauhallisesta tytöstä oli tullut herkkä ja impulsiivinen. Aivovamma teki myös opetukseen keskittymisestä vaikeaa. Itse hän sai tukea TATUn kursseilta ja hän toimii nyt vertaistukena toisille nuorille.
Ajoin syksyllä 2007 pyörällä ja jostakin syystä en huomannut autoa. Auto tönäisi minut kumoon ja lensin noin 10 metrin päähään ojaan. Löin pääni kaivon kanteen. Minulla ei ollut kypärää ja sain aivovamman.
Olin sairaalassa vajaan kuukauden, mutta minulla on vain hajanaisia muistikuvia tuosta ajasta.
Kotiuduttuani sairaalasta, palasin jo viikon päästä jatkamaan koulua kolmannella luokalla. Aluksi se oli hyvin vaikeaa, sillä olin jäänyt opiskelussa jälkeen ja jäin edelleen.
Kaverit eivät enää suhtautuneet samalla tavalla ja itsekin olin muuttunut.
Aiemmin olin tosi rauhallinen ja minua ei saanut suuttumaan. Nyt hermostuin helposti ja otin toisten sanomiset helposti itseeni.
Jotenkin olin tullut herkemmäksi. Keskittyminen oli vaikeaa ja toimin impulsiivisemmin. Edelleen muisti pätkii, päänsärkyjä ja migreeni vaivaa sekä nukkuminen on vaikeaa.
Väsyn tosi helposti ja hereillä pysyminen on välillä vaikeaa.
Muut ajattelee helposti, että kun mitään vammaa ei näy, niitä oireita ei voi olla.
Erityisesti opettajille, toisille oppilaille ja kavereillekin on joutunut selittämään aivovammaa. Myös perheenjäsenten voi olla vaikea ymmärtää ettei jaksa, mutta onneksi vanhemmat on ymmärtäneet mua.
Kaverit, harrastukset ja eläimet ovat tukeneet mua paljon. Eläimille ei tarvitse selittää mitään, ne kuuntelee ja hyväksyy sellaisena kuin on.
Neuropsykologin antamassa kuntoutuksessa on juteltu aivovammasta, oireiden hallinnasta, koulusta ja on saanut vinkkejä miten selviää arjen haasteista. Tuntuu, että se tosiaan ymmärtää. Esimerkiksi muistin apuna käytän kalenteria ja kännykän muistutuksia.
Osallistuin TATU ry:n Mitä peruskoulun jälkeen -kurssille. Sieltä sain tietoa aivovammasta ja tulevaisuudesta.
Tärkeää oli, että tapasi toisia saman ikäisiä, joille on käynyt näin ja sai jutella asioista.
Kurssilla sai olla oma itsensä eikä tarvinnut esittää mitään. Kaikki oli hyvällä fiiliksellä, nuoret ja ohjaajat.
TATUn kuntoutusohjaaja kävi koululla juttelemassa opettajien, vanhempien ja neuropsykologin kanssa. Siinä sain vahvistusta opiskelupaikan valintaan ja kerrottiin, mistä voi saada apua. Ysin jälkeen suuntasin ammattiopistoon.
Minulla meni pitkään, vuosia, ennen kuin tapasin toisia tapaturmaan joutuneita lapsia tai nuoria. Nyt toimin vertaistukihenkilönä toisille nuorille, jotka ovat joutuneet tapaturmaan ja saaneet pysyviä vammoja.
On hyvä, että pystyn kertomaan nuorille omista kokemuksista ja siitä, miten on itse jaksanut eteenpäin. Pystyy antamaan vinkkejä ja kokemuksia, kun on itsekin ollut samassa tilanteessa, että kaikki piti opetella uudestaan. Siitä saa myös itselle hyvää mieltä, uutta tietoa ja voimaa jaksaa eteenpäin.
Aina se antaa jotakin kertojallekin, kun jakaa oman tarinan. On jotenkin helpompi olla.