TATUssa vapaaehtoistyötä voi tehdä vertaistukijana, kokemustoimijana, kehittäjänä ja hallituksen jäsenenä. Vapaaehtoisilla on oikeus ohjaukseen ja tukeen TATUn työntekijöiltä. Järjestämme myös koulutuksia vapaaehtoisillemme. Lisäksi vuosittain järjestetään vapaaehtoisten oma tapaaminen, jossa virkistäydytään ja tavataan toisia, saadaan siis vertaistukea itsekin samalla!
Sivua alaspäin selaamalla löydät tulevat vapaaehtoiskoulutukset ja -tapaamiset.
Lisätietoja vapaaehtoistoiminnasta Anu Hämäläiseltä
Vertaistukijana
Vertaistukijana voi toimia henkilö, jolla on omakohtainen kokemus tapaturmasta tai potilasvahingosta perheessä. Tärkeää vertaistukijaksi ryhtyessä on miettiä omia voimavaroja ja elämäntilannetta. Miksi juuri minä haluaisin toimia vertaisena? Vertaistukijana toimiminen on vapaaehtoistyötä, josta ei makseta palkkaa.
Vertaisena et tarvitse hoitoalan koulutusta vaan kokemuksesi on tärkein. Sinulla on halu kuunnella toista ja voit antaa vinkkejä, kuinka itse olet ratkaissut arjessa eteen tulleita asioita. Vertaisuus antaa myös toivoa siitä, että vaikeasta elämäntilanteesta voi selviytyä. TATU kouluttaa vertaistukihenkilöitä vuosittain.
Koulutuksessa saat työkaluja vertaistukijana toimimiseen sekä uusia näkökulmia vertaisuuteen ja vuorovaikutukseen. Valmistuttuasi vertaistukihenkilöksi voit olla mukana vertaistukijana TATUn esimerkiksi vertaistapaamisissa ja -ryhmissä, kursseilla tai kahdenkeskisissä tapaamissa. Vertaisena toimiessasi saat mielekästä tekemistä. Saat uusia kavereita ja uusia taitoja sekä pääset käyttämään omia vahvuuksiasi.
Seuraava vertaistukihenkilöiden peruskoulutus pidetään vuonna 2026. Tähän koulutukseen ovat tervetulleita vertaistukihenkilöinä jo toimivat sekä te, jotka olette pohtineet vertaistukihenkilöksi ryhtymistä.
Seuraava vertaistukihenkilöiden jatkokoulutus pidetään vuonna 2025. Vertaistukihenkilöiden jatkokoulutus on tarkoitettu niille jotka ovat käyneet TATUn vertaistukihenkilöiden peruskoulutuksen.
Kokemustoimijana
TATU ry liittyi Kokemustoimijaverkostoon toiminnassa mukana olevien nuorten toiveesta vuonna 2022. Kokemustoimija käy kertomassa omaa tarinaansa yleensä ammattilaisille ja tuleville ammattilaisille. Tässä kokemustoimijaverkoston määritelmä kokemustoimijasta: ”Kokemustoimija on koulutuksen saanut henkilö, joka toimii pääosin suhteessa henkilöihin, joilla ei ole vastaavaa elämänkokemusta. Tarkoituksena on jakaa tietoa ja lisätä ymmärrystä sekä pyrkiä toiminnallaan vaikuttamaan laajempiin ihmisryhmiin.” Kokemustoimijakoulutus on 45 tunnin mittainen, se toteutetaan lähi- ja etätapaamisina.
Kokemustoimijoiden peruskoulutuksessa saat ohjausta oman kokemuspuheenvuoron rakentamiseen ja jäsentämiseen sekä esiintymistaidon koulutusta. Kokemustoimijana pääset lisäämää tietoisuutta ja ymmärrystä tapaturman ja potilasvahingon kautta vammautuneiden ja sairastuneiden lasten, nuorten ja heidän perheidensä elämästä ammattilaisille, opiskelijoille ja suurelle yleisölle. Saat uusia kokemuksia ja taitoja sekä tapaat uusia ihmisiä sekä pääset vaikuttamaan oman kokemuksesi kautta.
TATUn järjesti kokemustoimijakoulutukset vuosina 2022 ja 2023 ja seuraava peruskoulutus on vuonna 2025.
Kehittäjänä
TATU ry on olemassa kohderyhmäänsä varten ja siksi on tärkeää, että toiminnan kehittämisessä ja suunnittelussa ovat mukana lapset, nuoret ja läheiset. TATUssa toimii vapaaehtoisten nuorten someryhmä ja Nuoret kehittäjät -kehittäjäryhmä.
Nuoret kehittäjät on TATUn kehittäjäryhmä, joka koostuu TATUn toiminnassa mukana olleista nuorista ja nuorista aikuisista. Nuoret kehittäjät kokoontuu kaksi kertaa vuodessa suunnittelemaan ja kehittämään TATUn toimintaa. Ryhmältä kysytään pitkin vuotta mielipiteitä ja ajatuksia yhteisen WhatsApp-ryhmän kautta.
Nuoret kehittäjät ovat olleet luomassa TATUn toiminnan arvoja, strategiaa, tekemässä nuorten sivustoa, luomassa vaikuttamiskampanjoita, ideoimassa TATUn logoa, kotisivua ja viestintää yleensä. Uusia kehittämisen aiheita tulee jatkuvasti ja tartumme yhdessä kehittäjänuorten kanssa ajankohtaisiin aiheisiin ja viemme niitä yhdessä eteenpäin. Nuorten kehittäjien tapaamisiin voit osallistua omien voimavarojen ja aikataulujen mukaisesti.
Osa kehittäjistä halusi perustaa oman Instagram- tilinsä @taturynuoret, jossa he jakavat omaa arkeaan iloineen ja haasteineen. Tilin tarkoitus on olla vertaistuellinen muille nuorille ja nuorille aikuisille. Käy tutustumassa ja ota tili seurantaan.
TATUn vapaaehtoisten koulutukset ja tapaamiset
Vertaistukihenkilöiden jatkokoulutus 31.1.-2.2.2025 JYVÄSKYLÄ
Oletko TATUn vertaistukihenkilö ja haluat kehittää taitojasi ja oppia uutta? Nyt sinun on mahdollisuus vahvistaa osaamistasi ja jakaa kokemuksia muiden vertaistukihenkilöiden kanssa.
Vertaistukihenkilöiden jatkokoulutus on tarkoitettu niille jotka ovat käyneet TATUn vertaistukihenkilöiden peruskoulutuksen.
Jatkokoulutuksen sisältönä on syventää taitojasi tuen antajana ja kehittää vuorovaikutus- ja kuuntelutaitoja.
Mitä saat?
- Kohtaamisen taito: Kehitä kuuntelu- ja vuorovaikutustaitoja
- Itsevarmuutta: Saat varmuutta ja tukea vertaistukihenkilönä toimimiseen
- Yhteisön tuki: Saat tukea ja vinkkejä muilta vertaistukihenkilöiltä
Koulutukseen osallistuminen on maksutonta (sisältäen matkat halvimman julkisen kulkuneuvon mukaan, majoituksen 2 hh, ruokailut ja koulutuksen).
Ilmoittaudu mukaan TÄSTÄ 10.12.2024 iltapäivään mennessä
Kysy lisää Anulta anu.hamalainen@tatury.fi tai 044 4915 567
Nuoret kehittäjät 28-30.3.2025, Järvenpää
Oletko kiinnostunut kehittämään TATUn toimintaa nuorten näkökulmasta? Haluatko päästä mukaan ideoimaan uutta? Tule mukaan kehittämisviikonloppuun, jossa pääset tekemään yhteistyötä muiden nuorten kanssa, jakamaan ideoitasi ja luomaan uutta sekä saat vertaistukea.
Tämä Nuorten kehittäjien viikonloppu on avoin kaikille vanhoille ja uusille TATUlaisille – Olitpa ollut mukana jo pitkään tai vasta miettimässä liittymistä, tämä viikonloppu on sinua varten!
Mitä odottaa?
- Ideointia ja kehittämistä yhdessä muiden TATUn nuorten kanssa
- Mahdollisuus vaikuttaa TATUn tulevaan toimintaan
- Hauskaa yhdessäoloa ja vertaistukea
- Uusien ideoiden toteuttamista käytännössä
Tule mukaan, kehitetään TATUsta entistäkin parempi yhdessä!
Koulutukseen osallistuminen on maksutonta (sisältäen matkat halvimman julkisen kulkuneuvon mukaan, majoituksen 2 hh, ruokailut ja koulutuksen).
Ilmoittaudu mukaan TÄSTÄ 20.2.2025 mennessä
Kysy lisää Anulta anu.hamalainen@tatury.fi tai 044 4915 567
Kokemustoimijaperuskoulutus, Kuopio Rauhalahti
Kokemustoimijaperuskoulutus on 45 h mittainen, joka sisältää lähi- ja etätapaamisia. Koulutus koostuu kahdesta koulutusviikonlopusta, kolmesta etäkoulutusillasta ja itsenäisesti suoritettavista välitehtävistä.
Koulutuksen aikataulu:
- Ensimmäinen etätapaaminen on 14.5.2025 klo 17.30-19 TEAMS etäyhteydellä.
- Lähitapaamiset ovat: 23-25.5.2025 ja 26-28.9.2025. Kuopiossa, Rahalahdessa.
- 2 etätapaamista sovitaan ryhmän kanssa lähitapaamisten välille.
Peruskoulutuksessa saa perusvalmiudet, kuten esiintymistaidon koulutusta ja harjoittelua, ohjausta oman kokemuspuheenvuoron rakentamiseen ja jäsentämiseen, tietoa alueellisesta ja valtakunnallisesta kokemustoiminnasta sekä kokemustoiminnan kentästä.
Koulutukseen osallistuminen on maksutonta (sisältäen matkat halvimman julkisen kulkuneuvon mukaan, majoituksen 2 hh, ruokailut ja koulutuksen).
Ilmoittaudu TÄSTÄ 16.4.2025 mennessä
Kysy lisää Anulta anu.hamalainen@tatury.fi tai 0444915 567