Toiminta

VAUHTI!-ryhmät

VAUHTI!-harrastusryhmät on tarkoitettu lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille, jotka tarvitsevat tukea harrastamiseen. Ryhmiin voi osallistua diagnoosista riippumatta. Tule mukaan!

Ryhmät ovat pienryhmiä. Toiminta suunnitellaan niin, että mahdollisimman moni voi osallistua. Ryhmissä käytetään tarvittaessa esimerkiksi vaihtoehtoisia kommunikointitapoja ja toimintaa sovelletaan osallistujien tarpeiden mukaan. Mukana on useita ohjaajia tukemassa harrastamista.

Tapaamisiin voi tulla oman tukihenkilön tai avustajan kanssa, mutta se ei ole välttämätöntä. Myös ryhmän ohjaajat auttavat ja tukevat osallistujia. Voit tutustua VAUHTI!-ryhmien toimintaan videon avulla. Tervetuloa mukaan!

Ryhmiä järjestetään yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Ryhmissä voidaan vieraillaan myös eri paikoissa. Jokaisella ryhmällä on oma kiinnekohta, missä ryhmä pääsääntöisesti kokoontuu.

Toiminta on pääsääntöisesti maksutonta. Joissakin tapauksissa osallistuja maksaa itse esimerkiksi pääsylipun tapahtumaan tai kohteeseen. Mahdollisista kustannuksista kerrotaan aina etukäteen. Osallistuja vastaa itse omista matkakuluistaan.

Miten tulla mukaan? – Ryhmiin ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen ryhmiin

Ilmoittaudu haluamaasi ryhmään ryhmäkohtaisen ilmoittautumislinkin kautta. Ilmoittautumislinkit ryhmiin avataan sitä mukaan, kun ryhmät varmistuvat. Ilmoittautuminen sulkeutuu automaattisesti, kun ryhmä on täynnä.

Mikäli ryhmän ilmoittautumisessa ei vielä ole näkyvissä linkkiä, se lisätään myöhemmin. Ryhmän ollessa täynnä, voit olla yhteydessä suunnittelijoihin sähköpostitse tai puhelimitse ja tiedustella ilmoittautumista ryhmän jonoon varasijalle. 

Ryhmään ilmoittautuneiden määrä tarkistetaan noin kuusi vuorokautta ennen ryhmän alkua. Ryhmä toteutuu, kun ilmoittautuneita on tarpeeksi.

Otamme yhteyttä ilmoittautuneisiin sähköpostilla ennen ryhmän alkua. Kerromme silloin tarkempia tietoja ryhmästä. Jos ryhmään tulee muutoksia tai se joudutaan peruuttamaan, ilmoitamme siitä mahdollisimman pian.

Seuraa myös VAUHTI!-pop up -ryhmiä, joita järjestetään eri puolilla Pohjois-Savoa. Pop up -ryhmät kokoontuvat yleensä 4–6 kertaa.

Alla olevista taulukoista löydät ryhmien tarkemmat tiedot.

 

Voit tulla tutustumaan ryhmään myös kesken kauden, jos ryhmässä on tilaa. Ryhmään tulee aina ilmoittautua etukäteen.

 VAUHTI!-suunnittelijoiden yhteystiedot löytyvät sivun alalaidasta.

Viikoittaiset VAUHTI!-ryhmät:

Alta oleveasta taulukosta löydät viikoittaisten ryhmien tarkemmat tiedot. Ryhmiä päivitetään kesä ja syksyn 2026 aikana.

Missä?Mitä?Milloin?Kenelle?Linkki ilmoittautumiseen
Varkaus
Varkauden Perheentalo
(Kauppakatu 32)
Lasten VAUHTI!-ryhmä,
ryhmän mainos
Torstaisin
klo 17:00-18:00
alkaa 22.1.2026
7-12-vuotiaille
Varkaus
Varkauden Perheentalo
(Kauppakatu 32)
Nuorten VAUHTI!-ryhmä,
ryhmän mainos
Torstaisin
klo 18:15-19:15
alkaa 22.1.2026
13-17-vuotiaille
Kuopio
Ala-Pyörön koulu
(Kulmakatu 7)
VAUHTI!-Höntsä,
ryhmän mainos
Keskiviikkoisin
klo 17:00-18:00
Syksykausi 26.8.-18.11.26 (13krt. pois lukien syysloma)
18-29-vuotiaille
Siilinjärvi
Siilinkosken päiväkodin salissa (Siilinkoskentie 3)
VAUHTI!-touhukkaatTiistaisin klo 17:15-18:15
Syksykausi 8.9.-17.11.26 (11krt. pois lukien syysloma)
Alle kouluikäiset
Siilinjärvi
Siilinkosken päiväkodin salissa (Siilinkoskentie 3)
VAUHTI!-Tiistaisin klo 18:30-19:30
Syksykausi 8.9.-17.11.26 (11krt. pois lukien syysloma)
Alakouluikäiset 7-12-vuotiaille
  • Varkauden VAUHTI!-ryhmät toteutetaan yhteistyössä Varkauden Perheentalon ja Varkauden seurakunnan kanssa.
  • Siilinjärven ryhmät toteutetaan yhdessä VAUHTI!-vapaaehtoisten kanssa.

VAUHTI!-pop up -ryhmät

Alta löydät lisätietoa tulevista pop up -ryhmistä. Päivitämme tietoja ympäri vuoden sitä mukaa, kun ryhmiä muodostuu. Pop up -ryhmät kokoontuvat 4–6 kertaa ja tarjoavat mahdollisuuden kokeilla harrastustoimintaa rennosti ja ilman sitoutumispakkoa.

Missä?Mitä?Milloin?Kenelle?Ilmoittautuminen
Kaavi
Pop up -ryhmä suunnitteilla syksylle 2026
Seuraa ilmoittelua.Lisätietoa tulossa kevän 2026 aikana.Alakouluikäisille

Perhetapahtumat

Perheily -tapahtumat on suunnattu perheille, joissa lapsella on erityisen tuen tarve. Myös muut läheiset ovat tervetulleita mukaan toimintaan. Perheilyt kokoontuvat Perheentalolla tai muussa ympäristössä perheitä kiinnostavien erilaisten vapaa-ajan touhujen parissa.

Perheilyjen myötä on mahdollisuus tutustua toisiin perheisiin ja siten vahvistaa omaa sosiaalista verkostoa. Asioita tehdään yhdessä ilon kautta!

Kaipaako perheesi vertaisuutta muista perheistä? Haluaisitteko lisää vinkkejä yhdessä tekemiseen? Tervetuloa mukaan Perheilyihin!

Nuorten tapahtumat

Erityisen hyvät iltamat ovat VAUHTI!-toiminnan järjestämiä nuorten tapahtumia. Iltamat on suunnattu eri-ikäisille erityisnuorille. Tapahtumissa on huomioitu erityisen tuen tarve.

Tapahtumissa on mahdollisuus tutustua toisiin nuoriin ja siten vahvistaa omaa sosiaalista verkostoa. Erityisen hyvät iltamat -tapahtumia järjestetään eri nuorisotalojen tiloissa hengailun ja rennon tekemisen merkeissä.

Iltamat ovat tarkoitettu kaikille erityisille tyypeille tai tukea tarvitseville. Voit tulla mukaan myös oman avustajan, tukihenkilön tai kaverin kanssa. Katso tapahtumat VAUHTI!-toiminnan tapahtumakalenterista alta.

Tervetuloa!

Pitsaa ja porinaa kiertue

Yhdessä osallisiksi – Mieliteko 2.0-hankkeen Osallisix-tiimi ja TATU ry :n VAUHTI!-toiminta jalkautuvat tapaamaan 16-29-vuotiaita nuoria aikuisia pitsan ja porinan merkeissä.

Onko sinulla erityisen tuen tarpeita? Olet lämpimästi tervetullut mukaan Pitsaa ja porinaa-iltapäivään suunnittelemaan kanssamme lähialueellesi mukavaa vapaa-ajan ryhmätoimintaa nuorille aikuisille!

Muista ilmoittautua mukaan Nina-Eliselle laittamalla viestiä numeroon 050 464 1456.

Pitsaa ja porinaa tapahtumien kiertuekalenteri

Mitä?Missä?Milloin?Kenelle?Ilmoittaudu!
Kaavi – tapahtuma PERUTTU
Tapahtuman mainos
Kaavin nuorisotalo
(Kunnantie 4, 73600 Kaavi)
Maanantaina 11.5.2026 Klo 15:00-17:0016-29-vuotiaille nuorille aikuisilleIlmoittautuminen Nina-Eliselle 7.5. mennessä laittamalla viestiä numeroon 050 464 1456.
Lapinlahti
Tapahtuman mainos
Verson tilat
(Kivistöntie 24, 73100 Lapinlahti)
Torstaina 28.5.2026
Klo 16:00-18:00
16-29-vuotiaille nuorille aikuisilleNina-Eliselle 25.5. mennessä laittamalla viestiä numeroon 050 464 1456.
Suonenjoki –
PERUTTU
Tapahtuman mainos
Suonenjoen nuorisotila
(Koulukatu 21, 77600 Suonenjoki)
Keskiviikkona 3.6.2026
Klo 16:00-18:00
16-29-vuotiaille nuorille aikuisilleNina-Eliselle 1.6. mennessä laittamalla viestiä numeroon 050 464 1456.
Rautalampi
Tapahtuman mainos
Kunnan nuorisotila eli Nuokku (Rautalammintie 4, 77700 Rautalampi, sijaitsee kirjaston alakerrassa (käynti takaoven kautta).)Torstaina 11.6.2026
Klo 13:00-15:00
16-29-vuotiaille nuorille aikuisilleIlmoittautuminen Nina-Eliselle 9.6. mennessä laittamalla viestiä numeroon 050 464 1456.

VAUHTI!-toiminnan tapahtumakalenteri

31 elokuu 2026
Mitä: Erityisen hyvät iltamat 18-29-vuotiaille
Missä: Nuorisotalo Semppiksellä (Julkulantie 2, 71800 Siilinjärvi)
Milloin: maanantaina 31.08.2026 17:30-19:30
26 lokakuu 2026
Mitä: Erityisen hyvät iltamat 18-29-vuotiaille
Missä: Nuorisotalo Semppiksellä (Julkulantie 2, 71800 Siilinjärvi)
Milloin: maanantaina 26.10.2026 17:30-19:30
07 joulukuu 2026
Mitä: Erityisen hyvät iltamat 18-29-vuotiaille
Missä: Nuorisotalo Semppiksellä (Julkulantie 2, 71800 Siilinjärvi)
Milloin: maanantaina 07.12.2026 17:30-19:30

Toiveet VAUHTI!-toiminnalle:

Millaista vapaa-ajan VAUHTI!-toimintaa kaipaisit? Millaiseen harrastusryhmään lähtisit mukaan? 

Kerro meille toiveesi toiminnalle täältä!

Avoin palaute VAUHTI!-toiminnasta:

Oletko osallistunut VAUHTI!-toimintaan tai tehnyt yhteistyötä VAUHTI!-tiimin kanssa?

Kuulemme mielellämme palautettasi toiminnasta sekä kehitysideoita.

Kerro meille palautteesi klikkaamalla tästä linkkiä!

Lisätietoja VAUHTI! -toiminnan suunnittelijoilta:

Anu Hämäläinen

Järjestösuunnittelija / VAUHTI! -toiminta suunnittelija
Puhelin: 044 4915 567

Petri Partanen

VAUHTI!-toiminta, suunnittelija
Puhelin: 044 901 2557

Katja Ihalainen

VAUHTI!-toiminta, suunnittelija
Puhelin: 044 901 8320