Petri Partanen
Toimin TATU:lla hankekoordinaattorina VAUHTI! -hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on tukea erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten yhdenvertaisuutta ja osallisuutta harrastustoiminnassa. Nämä tavoitteet tukevat myös omia niin kuin TATU:n arvojakin. Minulle tärkeää on, että lapset ja nuoret kohdataan omana itsenään. Koordinaattorin työssä pyrin kehittämään yhteistyössä hanketiimin ja eri verkostojen kanssa harrastustoiminnan mahdollisuuksia erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille. Vaikka työssäni on huomioitava samaan aikaan monia asioita, pidän kuitenkin mottoni: ”Yksinkertaisuus on kaunista” mielessä!