Kirsi Rönkä

Toiminnanjohtaja

Olen Kirsi Rönkä ja nykyään toiminnanjohtajana TATUssa. Moni tuntee minut nimellä Kikka. Teen myös järjestötyötä Palveluja perheen parhaaksi -toiminnassa ja saatat tavata minut kurssityössä tai ryhmätoiminnassakin toimistohommien lisäksi.
TATUn toiminnassa tärkeintä on kohtaamisen taito ja rinnalla kulkeminen. Moni toimintaamme mukaan tuleva tuntee joutuneensa etsimään tukea pitkään. Me tuemme tiedon, vertaistuen ja toiminnan äärelle. Silloin jokaisen on mahdollisuus löytää sopivaa tukea ja toivoa elämäänsä. Parasta työssä on, kun näkee lasten ja nuorten tulevan aidosti osalliseksi vertaisryhmää, oman elämän suunnitelmaa tai vaikka vapaaehtoistyön kautta.
Maaret Kallio kirjoittaa: Vaikeinta meidän ei ole hyväksyä virheitämme, vaan elämätöntä, suunnatonta elämää. Elämää, joka kului merkityksettömyyden äärellä. Tämän vuoksi TATUn visio Lasten ja nuorten omannäköinen hyvä elämä on erityisen tärkeä. Jos emme tee virheitä, emme opi tai tee usein mitään muutakaan.

Käytämme evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Käyttämällä sivua hyväksyt evästeiden käyttömme. Lisätietoja