Hanaa!-hanke

Hanaa!-hankkeen tavoitteena on:

- Löytää pohjoissavolaisia, omasta vertaisryhmästä erillään olevia nuoria mukaan toimintaan (etsivä työ)
- Tuoda esille nuorten omia ajatuksia ja mahdollistaa kokemuksia vaikuttamisesta (aktivointi)
- Luoda osallisuutta ja yhdenvertaisuutta harrastus-ja vapaa-ajan toiminnassa
- Yhteistyökumppaneiden kokemukset, tietämys ja osaaminen inklusiivisesta toiminnasta ja erityisistä tuen tarpeista lisääntyvät

Toimintamuodot:

- Etsivä työ eli nuorten löytäminen mukaan toimintaan
- Yhdessä tekeminen ja tutustuminen eri harrastustoimintoihin ja vapaa-ajan palveluihin
- Toimintaryhmät:
          - Iso ryhmä (n. 20 nuorta)
          - Pienryhmät (3-6 nuorta)
- Nuorten osallistaminen toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen
- Tiedon antaminen vapaa-ajan ja harrastustoiminnan toimijoille( urheiluseurat, nuorisotalot, jne.), kuinka kaikki saadaan mukaan osallistumaan

Hanaa!-hankkeessa 2015-2016 tehtiin toimintamalli erityistä tukea tarvitsevien aktiivisen vapaa-ajan tukemiseksi.

Tutustu tästä toimintamalliin (pdf)

Hanaa!-hanketta rahoittaa Sosiaali- ja terveysministeriö Veikkauksen tuotoilla.
 
tuettu veikkauksen tuotoilla
 
Yhteistyökumppanit:
 
Humanistinen ammattikorkeakoulu
Savonia ammattikorkeakoulu
Lihastautiliitto
Kehitysvammaisten tukiliitto
Invalidiliitto / nuorisoyhteistyö Seitti
Kuopion kaupunki/ nuorisopalvelut
Varkauden kaupunki/ nuorisopalvelut
Iisalmen kaupunki/ vapaa-aikapalvelukeskus
Ylä-Savon sote kuntayhtymä/ sosiaalityön palvelut
                                  
                         
Hankeaika: 2017 - 2019
Anna palautetta!

Keräämme palautetta ja kehitysideoita sivuston kehittämiseksi.

Voit sulkea kyselyn ja palata siihen milloin tahansa klikkaamalla Anna palautetta -painiketta sivun yläreunassa.

Ideoita, ajatuksia?

Osallistu arvontaan

Vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan TATU tuotteita! Jätä siis yhteystietosi, jos haluat osallistua arvontaan.  Arvonta suoritetaan vuoden 2019 alussa. Voittajaan ollaan yhteydessä sähköpostitse. Yhteystietoja ei käytetä muuhun tarkoitukseen.

Muussa tapauksessa nimi ja sähköpostitiedot eivät ole pakollisia.

Anna nimesi
Anna sähköpostiosoitteesi jos haluat osallistua arvontaan

Etsi

↑ Ylös

© TATU ry 2018 - Kuvitus: Ilari Ikävalko/Pro Motius - Toteutus: Muikkumedia Oy